Kivääri, mutta mikä?

Aloittaja mpaalanen, lokakuu 28, 2022, 11:43

« edellinen - seuraava »

mpaalanen

Ensi viikolla polliisin tykö laittamaan pyssyn ostohakemusta sisään.
Pitäisi vaan keksiä, että mitä kaliiperia tässä pitäisi alkaa haluamaan.

Hakusessa olisi nyt pelkästään TA-käyttöön tuleva ase eli metsästäminen ei ole kriteeri.
Tarkka-ammuntaa voi toki harjoittaa vaikka kuinka monenlaisilla aseilla ja patruunoilla. Viimeksi kesäkuussa tuli Heinolassa kokeiltua killan 308- ja jäsenten 6.5 Creedmore -kaliiperisilla aseilla ja loistavastihan nuo toimivat.
Kuitenkin itsellä väikkyy mielessä pitkät matkat, olkoonkin että tuollaisillakin ylettää ja että kotomaassa harvoin pääsee ampumaan kilometrimatkoille.
Siitä huolimatta päässä polttelee 300PRC tai 338LM. Joo tiedän että jälkimmäisen patruunat maksaa maltaita ja ensimmäinen on vähän vielä semmoinen, että kuultu on vaan ei nähty missään.
Mutta jos noista silti valkattaisi, niin hirveän mielelläni kuulisin raadilta mielipiteitä ja näkemyksiä puolesta ja vastaan.
Jollei mieli tässä muutu tai jossei sitä muuteta, niin luultavimmin olisin lähdössä hommaamaan Ruger RPR kaliiperi 338LM. Siitä voisi saada soivan pelin tarvittaessa kustomoimalla ja lataamalla siihen sopivat patruunat. Itselataus on tuttua puuhaa jo 80-luvulta, että se puoli kyllä hoituu.

Hirveän mielelläni kuuntelen jos joku osaa tai haluaa tämmöiseen ajatelmaan kommentoida.


Perkolaattori

Vastapalloon kysymys: lataatko itse patruunasi? Minkälaisen huoltovarmuuden haluat aseellesi/patruunahuollollesi?

TRG-22 olisi joka tapauksessa hyvä valinta.

HJu

338LM luvat ovat joillain paikkakunnilla vähän kiven alla mutta kaliperi on hyvä jos lompakko kestää.

Itse ostaisin vähän miedomman kaliperin kuten 6.5 Cr jos olet vasta aloittelemassa. Sitten kun pari piippua on ammuttu loppuun niin tiedät mitä oikeastaan haluat ja aseen mieto rekyyli ei piilota laukaisu- ja asentovirheitä kuten Lämärillä helposti käy.

Jos Ruger RPR cal 338LM kuitenkin on se mitä haluat niin osta se.
Terveisin,


HJu

Jokke Espoosta

Ollaanko tässä siis hakemassa ensimmäistä asetta, vai mitä jo löytyy kaapista? Veikkaan että aika hyvin saa hakemusta jättäessä selitellä jos aikoo ensimmäiseksi aseeksi hankkia Lämärin.

Ihmisen pitää välillä ostaa sitä mitä haluaa; siitä huolimatta sanoisin että .308, 6.5 Creedmoor tai vaikka .223 Rem olisi varmaan aika paljon hyödyllisempi ja hauskempi ampua.

Trying is the first step towards failure
-Homer Simpson

JoensuunSAR

Joensuussa ainakin 338LM on turha unelmoida, vaikka olisi entuudestaan aseita.
Hyvät perustelut ja TA kursseja takana, voi luvat sit jo saada.


expressload

#5
Itseä on taas pari viikkoa kutitellut ajatus palata takaisin ampumaan piiitkillä pyssyillä,TA ammuntaa lähinnä kun en metsästä..mitään.

Kriteereiksi on paskan palvelun vuoksi,valikoitunut mikä hyvänsä merkki paitsi, sako ja tikka..kiitokset vaan sinne riksuun  ;D

Kotimainen wammalainen tullee hintoihinsa sekin,samoin vanhoista pyssyistä rakentelu,varsinkin nyt kun ei ole enää sepän lupaa.
Lippaallinen kertatulituspeli GRS tyyppisellä synteettisellä tukilla tahi sitten raastinrautamallinen tactinen RUGER RPR peruskaliberissa 308win ja siihen aihiosta 6.5x55 vaihtokanki...
Röörin pituudet valmiissa ruugereissa on valitettavan lyhyitä 20" tumppeja,6.5 röörin saa aihiona riistomaalta sopuisaa hintaan suoraan hyllystä eikä valmis ruukerikaan ole hinnan kiroissa,hippasen alle 2K  ;D
6pilkkuviis piippun maksimipituus 660mm aihiosta ja jos ruukeriin saa 24" piipun niin sellainen sitten... ;)



Sepäksi laadukas ja tarkka tekijä Nokialta,Jari Salmijärvi.

a.d 2020

mpaalanen

Niin enpä tullut ajatelleeksi kertoa omasta aiemmasta ampumakokemuksestani, mikä oli ehkä vähän hölmöä.
Harrastuksen olen aloittanut opiskelijapoikana 80 -luvun alkupuolella jolloin pyssyjä haettiin kaupasta samaan tapaan kuin lauantaimakkaraa. Silloin oli jotenkin pinnalla pistooliammunta, ja niinpä kaappiin kertyi 38 special, 45 long colt revolveri, Colt 1911 alkuperäisessä 45 ACP kaliiperissa, sekä S&W 44 mag revolveri jolla harrastin pitkään metallikuva-ammuntaa täyskokoisiin maaleihin, eli 200m radalla.
Haulikoita kertyi matkalla kaappiin pari ja ovat siellä edelleen, ja joissain vaiheessa ammuin aika paljon TA-tyylistä ammuntaa oikein hyvällä Mannlicherin 22-250 varmintterilla. Se oli kuitenkin niin kevytluotinen, että sen myin pois.
Kivääreistä on kokemusta välillä piekkari, 223 rem, 30-30, 308, 30-06, 9.3x62 Mauser. Tällä hetkellä aktiivisessa käytössä Danielin M4 5.56x45 arska SRA-treeneissä

Eli ekaa kertaa ei olla pappia kyydittämässä, eikä isonkaan aseen rekyyli haittaa. Rekyylin pelko jäi matkalle sinne Mauserin tukkiin ja S&W:n kahvaan joka CCI:n kireillä pateilla repi kämmenet auki niin että piti vaihtaa senkin kahva sileään.

SRA-ampujan status on, ja MPK:n TA-kurssi 1 on käytynä. Kakkonenkin olisi, mutta kun ne on aina täynnä ennen kuin ehtii hätiin. Muodolliset jutut on silleen kunnossa, että olen killan sekä res. ups. liiton jäsen, ja sitä kautta kaikki kisa- ja vakuutusjutut voimassa.

Tosiaan, lataan itse patruunani. Tällä hetkellä ammun SRA:ta tuolla vanhalla retropistoolilla sekä Danielilla. Niille patruunat syntyy Dillonin 750:llä jolla tulee bulkkipaukkua vauhdilla. Tulevana lauantaina palanee taas parisataa 45:n patia.
TA-kivääriä ajatellen mulla on RCBS:n Rock Chucker ja käytännössä kaikki mitä tarvii sen oheen, paitsi tietty kaliiperispesifiset jutut - holkit, tulkit jne. Itse lataaminen on juurikin 338:lle aika keskeinen pointti kustannusten hallinnassa.

Aseita on siis kaappiin kertynyt ja näyttöä harrastuksesta on kyllä ihan pitkältä ajalta, joskaan noi lyhyet aseet ei tarvii näyttöjä kun ne on Wanhan liiton aseita eli hankittu ennen näyttövelvollisuuden syntymistä. Mutta päiväkirjaa kyllä löytyy niillekin.

Tässä haluamisasiassa on tosiaan järki ja hinku vastakkain, eli aivan varmasti esim. 6.5 Creedmoor olisi hieno ja järkevä valinta. En mitenkään sano, ettei siihen vielä päädytä, varsinkin jos komissaari on sitä mieltä, että vähemmällä pitää pärjätä kuin 338.

Sakon TRG:tä olen katsellut mutta sekä 300PRC että lämäri vaatisi kait 42-rungon kun 22:n lipaskuiluun ei kumpikaan pati mahdu. TRG42:n hinnat on vaan aika suolaisia ellei sattuisi löytymään hyvä vähän ammuttu yksilö. Ja RPR:ssä olisi enemmän näpräämisen iloa, virittämällähän voi aina kuvitella pääsevänsä uskomattomiin tuloksiin.

Olen hakemassa lupaa Lohjan poliisilta ja viimeaikaisen kokemuksen perusteella siellä on suhtauduttu harrastukseen silleen positiivisesti, että ainakaan minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia aiempien lupien saannissa. Saa nähdä mitä tästä ajattelevat.



JHa

Se on hankala paikka kun päässä polttelee joku mielikuva ainoasta oikeasta TA-aseen kaliperista pitkille matkoille eli esim. 338 LM. Silloin on turha yrittää enään puhua järkeä. Jos rahat riittää hyvään käytettyyn aseeseen, niin ostaisin sen mielummin kun uuden "rakennusaihion". Sen päälle täytyisi rahat riittää myös laadukkaan optiikan hankintaan. 338 LM on parempi mittaamaan optiikan todellisen keston esiin kun muut kaliperit. Hyvä optiikka on myös se millä hyödynnetään aseen todelliset ominaisuudet pitkillä matkoilla.

MaR

TA kiväärin osalta on aika monta asiaa, mitä kannattaa huomioida. Haluatko tarkan kiväärin vai kenties sotilastarkkuuskiväärin? Tällä hetkellä sotilastarkka-ammunnassa on käytössä paljon itselataavia .308 kiväärejä sekä muutamia vastaavia muissa kaliipereissa. Samaten on myös paljon .338 lm kivääreitä.
Jos taas hakusessa vaan tarkka ja pitkäänkin matkaan kykenevä kivääri, niin varsinkin nykyisin kannattaa harkita useaa aspektia.

Kaliiperi: 6.5 creedmoor, .260 rem ja 6.5x55 se kaliiperit tarjoavat todella hyvän suorituskyvyn lentoradan sekä hyvän tuulen siedon. Käytännössä näillä pääsee lähelle lämärin lentoratoja ja samaan hintaan ampuu useita laukauksia vrt yhen laukauksen lämärillä. Jos tarkoitus ampua paljon, niin lämäri syö lompakkoa todella rajusti ja tarjoaa selkeää etua vasta, kun ammutaan yli kilometrin matkoille, mikä on lähtökohtaisesti harvinaista. Hyvällä 6.5 latauksella ammut kaikille etäisyyksille, minne tarve. Vaikka .308 on wanha ja tylsä, niin itselataavia kiväärejä on paljon hyviä ja tarkkoja markkinoilla. Näissä itselataavuus tuo sen uuden ulottuvuuden. Moderni valinta voisi olla myös sopiva 6.5 creedmoor itselataava, tosin hyvän sellaisen löytäminen vaatii tällä hetkelle vähän perehtymistä.

Muokattavuus: Tikka T3 ja Rem700 pohjat todella pitkälle rakennettevissa omien halujen mukaan, sillä jälleenmyyntimarkkinoilla on vaikka ja mitä tarjolla. Sitten löytyy vaihtokaliiperikiväärejä kuten Trg m10, jonka voit tarvittaessa muokata haluttavalle kaliiperille pitäen järjestelmän optiikoineen samana.

Tukki: suosittelen unohtamaan vanhat puiset ja ämpärimuoviset tukit. Jäykkyys jonkinlaisella chassiksella. Näitä löytyy nykyisin perinteisen näköisinä (Krg tukit) tai sitten moderneina alumiinihirvistyksinä. Säädettävyys tärkeää. Aikaisemmin mainittu TRG on tukiltaan hyvä ja mahdollistaa myös taittoperän asentamisen myöhemmin, jos sellainen kiinnostaa.

Tässä muutamia hajatelmia auttamaan/vaikeuttamaan päätöksentekoa. Mitä enemmän tietää kysyjän tarpeista, sen paremmin pystyy antamaan ohjeistusta.

mpaalanen

Pitikin lähteä kyselemään, vaikeutuu vaan homma sitä mukaa. Mutta kaipa sen arvasin, että näin tulee käymään.

Tämähän ei perustu mihinkään oikeaan tarpeeseen ainakaan muuta kuin sisäiseen haluamisen synnyttämään. Ja sekin on aika selvää, että tässä säikeessä mainituilla kaliipereilla voi kaikilla harjoittaa TA-ammuntaa hyvällä menestyksellä. Ammuin Taipalsaarella taannoin jopa omalla arskalla ihan naputtamalla 20 cm peltiä 500m matkalle. Toki tyynellä kelillä ja Lapuan match Scenar-patruunalla sikahintaan per laukaus, mutta silti.
Mielessä vaan väikkyy se kun sitten kerrankin pääsee ampumaan kilsan päähän niin ei tarttisi miettiä että mahtaako ylettyä. Ja ei, tämmöistä ei voi järkisyillä perustella koska kuka tietää tuleeko sitäkään kertaa ikinä.

Perinteisen puutukkisen pyssyn olen tosiaan päättänyt sivuuttaa, eli kyllä joku chassis tai sen kaltainen.
TRG M10 mainittu. Uljas ase mutta sen hinta menee jo huumorikynnyksen väärälle puolelle. RPR:ssä on tuo sama piirre, että piipun ja kaliiperin voi vaihtaa ilmeisesti melko selkeänä sepintäoperaationa.
Jos kaliiperi vaihtuu vaikkapa 6.5 Creedmooriksi niin Tikka voisi olla ratkaisu. Sellaista kokeilin Heinolassa ja hienosti pelitti.

Kumpumäen seppä

Aina nämä tällaiset valinnat on omia mielikuvia. 6 PPC on moneen kertaan todettu tarkimmaksi kaliberiksi, vaikka varmasti eriäviäkin mielipiteitä on. Monta kertaa tuota mietin miksi tuo on tarkka. Siltä pohjalta perustelin omat valinnat viimeiksi. Samalla kun hain 6 PPC:n luvan, niin piti hakea pari muutakin lupaa, kun on tuo määräalennus noissa luvissakin. Oli joutilas 6,5 mm 8 nousulla oleva aihio. Siinä puntaroin lähinnä 6,5x47 ja 6,5 Creedmooren välillä. Päädyin Creedmooreen. Eli tuo olisi tulossa vanhaan LSA55:een. Ajatuksena juuri hankkia kevyt rekyylinen monipuolinen kivääri, jolla pystyy luotia/latausta vaihtamalla ampumaan hyvin monipuolisesti ja suht edullisesti. Kolmantena lupana hain luvan tehdä 300 WSM. Tuolla voi sitten jo ampua hieman pidemmälle. WSM:llä en ole edes ampunut koskaan, mutta 300 WM:llä kyllä. Mukava ja aika edullinen ammuttava tuokin. Kyllähän Lämäri aina välillä kiehtoisi, mutta noilla Creedmoorella ja WSM:llä ampuu aika paljon enemmän samalla rahalla kun Lämärillä. Tosin kyllä ajatus oli, että teen tuon WSM:n sen verran tukevana, että voi myöhemmin hakea luvan toiselle kaliberille.  ::)

Kuva hieman esittää omaa ajatusmaailmaani. 6 PPC siis vasemmalla. Sen vieressä 6,5 Creedmoor, joka noudattelee hyvin paljon samaa muotoa. Kolmantena tuo 300 WSM, joka on ehkä vielä lähempänä muodoltaan tuota PPC:tä skaalattuna isommaksi, joskin hartia vähän jyrkempi. Sitten vertailun vuoksi 30-06, joka on jo ihan eri mallia. Viimeisenä 338 LM, joka herättää kieltämättä tiettyä kunnioitusta tässä joukossa, mutta on myös paljon pidempi ja loiva hartiainen patruuna. 

samim

Mikä optiikka löytyy, ja jos ei vielä löydy, niin onko optiikan budjetti oikea suhteessa aseen hintaan? Aseen voi "helposti" vaihtaa, mutta optiikan vaihto nollaa ison osan opitusta.

308:lla pääsee tyynellä säällä ja tehdaspanoksilla 800m ilman isoja vaikeuksia. 6.5 creedmoor helpottaa osumia kun keli huononee.

mpaalanen

Löytyy Deltan 4,5 - 30 mrad lasi, joskaan en tiedä miten tuo sitten kestää 338:n päällä pitkän päälle. Jos ei kestä niin siten jotain muuta sen jälkeen. Vaihtoon on varauduttu vaikka olisikin ihan hienoa jos tuo lasi kestäisi.

Templar

Itsellä viime vuodenvaihteessa hommattu RPR 338LM ja tämä yksilö pelittänyt ainakin hyvin. Tarkkuus hyvä ihan vakiopiipullakin, ainakin itseladatuilla (tehdaspaukkuja en ole ampunut vielä ensimmäistäkään). Suosittelen kuitenkin, että olisi joku vähemmän ruutia polttava treenikivääri, tosin eipä näillä millään täystehoisillakaan nykyään ole halpaa ampua. Tämä ei kylläkään taida olla alkup. postaajan ongelma. Hyvällä arskalla ja optiikalla pystyy ampumaan enemmän ja treenaamaan niitä perusjuttuja. Tai itsellä ainakin käynyt niin, että kevyempi pulttilukko jäänyt kaappiin ja ampunut enemmän AR10:llä esim. 300 metriin prs-tyyppistä treeniä. Toki myös sillä lämärilläkin, kun onhan se aika erilainen käsitellä. Ja vielä silleen, että ampuu sillä lämärillä mielummin kourallisen patruunoita vaikka joka kivääriratareissulla kuin että säästäisi niitä pidempään sessioon, jotta se tuntuma säilyisi.

Ärmätti

Ihan sama millä tasolla tai mihin suuntaan harrastuneisuus lähtee niin tikka t3 12.95mm lukkopäällä niin sille löytyy aina käyttöä